Oulun Keskustaopiskelijat lähtivät kohti Helsinkiä lumisateessa aikaisin toukokuisena torstaiaamuna. Suurimmalla osalla oli takana huonosti nukuttu yö MM-lätkän välieräottelun vuoksi – tosin fiilis oli korkealla, sillä matsissa Suomi kukisti USA: n. Tällä kertaa junaan astui neljä innokasta Keskustaopiskelijaan; tosin delegaattiin kuului myös kuusi Oulun seudun Keskustanuorta.
Lähdimme eduskuntaan Tapani Töllin vieraaksi. Torstai-iltapäivällä eduskuntaan saavuttuamme seuruettamme oli kuitenkin vastassa kaksi Tuomoa: konkarin ottein Hänninen ja eduskunnan kuopus Puumala. Kahvittelun lomassa saimme kuulla edustajien kuulumisia. Puumalalla oli päällimmäisenä mielen päällä varapuheenjohtajakisa, jonka kampanjointi käy jo kuumana. Hän kertoi, kuinka kisan draivi on nyt kohdillaan ja kuinka hän aikoo kisassa nojautua myös Keskustan perusarvoihin päivän politiikan lisäksi.
Päivän kuuma puheenaihe oli tietysti Kallin puheenvuorosta lähtenyt kohu vaalirahoituksesta – keskustelu Hännisen ja Puumalan kanssa ajautui myös siihen. Vaalirahoituksen setviminen nousi ykkösaiheeksi kyselytunnilta, jota delegaattimme kiinnostuneena seurasi. Oppositio hyökkäsi etenkin hallituksen hitaan toiminnan kimppuun: miksi asialle ei ole tehty mitään, vaikka vaalirahoituslain ongelmat ovat olleet tiedossa jo vuoden? Entä mitä asialle tultaisiin tekemään?
Kyselytunti oli mielenkiintoista katseltavaa ja kuunneltavaa. Vaikka sitä olisikin aiemmin seurannut televisiosta, sen tunnelma kaikkine välihuutoineen ei kotisohvalle välity. Oppositio on oikeasti ärhäkkä; kyselytunnin tahti on nopea; puhemiehellä on valtaa määrätessään puheenvuoroja. Puumala kertoi saaneensa koko kauden aikana vasta yhden puheenvuoron, vaikka on pyytänyt niitä 22 kertaa. Vasemmiston Esko-Juhani Tennilä esitti erityisen kriittisen kysymyksen puolustusministerin esittämistä NATO- myönteisistä kannanotoista; Tennilän mukaan moiset kannanotot vaikuttavat Venäjän asenteisiin Suomea kohtaan negatiivisesti myös puutullikysymyksessä.
Kyselytunti ei ole vain opposition hyökkäystä hallituspuolueita vastaan: loppupuolella myös hallituspuolueiden annetaan esittää kysymyksiä. Marja Tiura (Kok.) esitti huolensa suomalaisen tietoyhteiskunnan puolesta ja Markku Uusipaavalniemi (Kesk.) maalaili pelottavaa kuvaa, jos Suomessa iskisi taloudellinen taantuma. Perjantaina tapaamamme Antti Rantakangas totesi, että kyselytunnit ovat poliittista sirkusta – hän taitaa olla oikeassa.
Eduskunnassa saimme tutustua myös valiokuntien toimintaan. Valiokunnat ovat eduskuntatyön ydin, vaikka se ei ole työn näkyvin puoli. Hallintovaliokunnan sihteeri Ossi Lantto piti meille erittäin valottavan esitelmän valiokuntien toimintatavoista. Ennen suureen saliin päätymistä asiat käydään tarkasti ja yksityiskohtaisesti läpi valiokunnissa, jossa kuullaan asiantuntijoita ja perehdytään taustatietoihin. Valiokuntien työ konkretisoitui aika tavalla esityksen myötä; varsinkin kun pääsimme sitä kuulemaan hallintovaliokunnan huoneen nahkatuoleihin.
Iltaa menimme viettämään Apollonkadulle: niinpä nekin seurueen jäsenistä, jotka puoluetoimistolla eivät olleet vielä käyneet, pääsivät siihen tutustumaan. Saunoimme, söimme pizzaa, juttelimme asioista ja niiden vierestä. Iltaa olivat isännöimässä Keskustanuorten liittosihteeri Kiril Häyrinen sekä Keskustaopiskelijoiden pääsihteeri Panu Litmanen ja puheenjohtaja Juha Isoaho. Ilta päättyi joillakin nukkumaan menemiseen, toisilla junaan ja kolmansilla kaupungille.
Perjantaina olivat vuorossa Töllin ja Rantakankaan tapaamiset. Kuulumisen vaihdot koskettivat vaalirahoitusta, tulevaa varapuheenjohtajavaalia ja Paras- hanketta. Kun olimme koko edellisen päivän kierrelleet ympäri eduskuntaa, suuntasimme nyt kohti paljon puhuttua hienoa lisärakennusta. Tosin emme nytkään malttaneet pysyä poissa vanhalta puolelta, vaan suuntasimme vielä sitä kiertelemään yhdessä Rantakankaan avustajan, Katariina Hankosen, kanssa. Ylipäätänsä reissun hedelmällistä antia olivat keskustelut eduskunta-avustajien kanssa – lienee todennäköistä, että joku meistäkin sellaiseksi päätyy.
Eduskunnassa oppii aina uutta – kannatan ajatusta, että siellä pyrittäisiin käymään joka vuosi. Tällä kertaa osuimme paikalle aikaan, jolloin säpinää eduskunnan käytävillä oli ehkä normaalia enemmän. Vaalirahat puhuttivat, mutta myös Tanja Karpelan uusi kampaus sai osansa huomiosta. Opimme myös, että eduskunnan postin nainen on puhelias legenda, ja että eduskunnan kirjastossa ei kannata istua pyöreän pöydän ääreen – kirjoittamattoman säännön mukaan se kuuluu vain edustajille.
Henna Ruokamo
| 6. - 7.5. | OKO ja Keskustanuoret, eduskuntavierailu |
| 12.5. | Amazing Oulu |
| 21. - 23.5. | Keskustanuorten "Pure politiikkaa" Kainuussa |
| 28.5. | Keskustan VPJ-ehdokaspaneeli Kirkkotorin koulutuskeskuksessa (Asemakatu 5) klo 17:00 - 18:30 |
| 1.6. | Keskustan PJ-ehdokaspaneeli Oulun Lyseon lukiolla (Kajaaninkatu 3) klo 18 alkaen |
| 11. - 13.6. | Keskustan puoluekokous Lahdessa |